OTA YHTEYTTÄ

16.9.2022

Koja-yhtiöiden pitkäjänteinen ote tuo työntekijöille pysyvyyttä ja mahdollisuuksia kasvaa

Perheomisteisuus näkyy Koja-yhtiöillä läpinäkyvyytenä, pitkäjänteisyytenä ja nopeana päätöksentekokykynä. Samalla yhtiön koko ja toimialojen laajuus antavat paljon vaihtoehtoja kehittyä omassa työssään haluamaansa suuntaan. 

Koja Oy:n Teollisuusratkaisujen liiketoimintajohtaja Pasi Lähteinen haluaa korostaa yrityksen erinomaista henkeä; oma henkilöstö toimii yhteen kuin urheilujoukkue. Tälle pohjan luo erityisesti pitkälle tulevaisuuteen katsova ja sitoutunut omistaja. 

– Sama perhe on ollut yrityksestä vastuussa jo lähes 90 vuotta, ja omistajamme ovat strategiassaan sitoutuneet pysymään perheyrityksenä myös seuraavat sata vuotta. Pitkäjänteinen asenne tuo meille turvaa, emme ole ensimmäisten tyrskyjen armoilla, hän kuvailee. 

Pysyvyyttä tuo myös se, että vaikka yritys kansainvälistyy, suurimmat investoinnit tehdään edelleen Suomeen. Tämän myötä yritys rekrytoi jatkuvasti lisää teknologia-alan ammattilaisia ja muita osaajia toiminnan eri osa-alueille. Toiminta kattaa tuotteiden koko elinkaaren aina suunnittelusta ja tuotekehityksestä omaan tuotantoon, myyntiin ja elinkaaripalveluihin asti.

Rakennusten ilmankäsittelyratkaisujen liiketoimintajohtaja Joonas Liuksen mukaan henkilöstölle kotimaassa voidaankin tarjota poikkeuksellisen paljon valinnanvaraa. 

– Olemme juuri sen kokoinen yritys, että voimme tarjota sekä erilaisia tehtäviä että paljon vastuuta. Jos on halua ja näkemystä, meillä mikä vain on mahdollista. 

Vihreä siirtymä takaa työn merkityksellisyyden

Erilaisia teknologia-alan substanssiosaajia tarvitaan yritykseen nyt huomattavasti laajemmalla skaalalla kuin aiemmin. Tähän vaikuttaa erityisesti meneillään oleva vihreä siirtymä. 

– Samalla varsinkin nuorille työntekijöille se, että liiketoimintamme on vihreän siirtymän keskiössä, on vahvasti merkityksellisyyttä tuova asia. Vastuullisuus näkyy kaikissa toiminnoissamme, Lähteinen mainitsee. 

Motivaatiota työhön tuo myös se, miten laajasti Kojan tuotteet ovat jokaisen suomalaisen elämässä läsnä – vaikka se ei olekaan välttämättä kuluttajien tiedossa. 

– Jokainen suomalainen on käynyt kiinteistössä tai laivassa, jossa on tuotteitamme. Teknologiaamme on käytössä kaikissa viime aikoina Pirkanmaan alueella toteutetuissa suurissa hankkeissa, Nokia Arenasta Ratinaan, Lius kuvailee.  

Osaajat kiinni mahdollisimman varhain

Teknologia-alan osaajista on vuosi vuodelta yhä enemmän pulaa ja Koja-yhtiöissä on huomattu, että tekijöille kannattaa antaa kasvun mahdollisuus varhain. Tästä yksi esimerkki on Kojan opiskelijaohjelma, jonka kautta yrityksessä voi tehdä harjoittelunsa ja mahdollisesti työllistyä.

– Oppilaitosyhteistyö on meille erittäin merkittävä strateginen valinta, Lius kertoo. 

Kojalla tehdään tyypillisesti jopa monikymmenvuotisia työuria, tyytyväisyydestä kertoo sekin, että moni työntekijä palaa kokeiltuaan toista työpaikkaa. Myös Lähteinen ja Lius ovat viihtyneet yrityksessä pitkään. 

– Itse tulin aikoinaan tekemään diplomityötä ja nyt minulla on jo 20 vuoden historia yrityksessä. Vuosien aikana kasvupolkua ovat tukeneet esimerkiksi erilaiset täydennyskoulutukset, Lähteinen mainitsee. 

Molemmat liiketoimintajohtajat korostavat, että työnhakijoilta toivotaan substanssiosaamisen ohella asennetta ja aktiivisuutta. 

– Kannattaa myös miettiä, mitkä omat arvot ovat ja etsiä niitä vastaavaa työpaikkaa. Kojan arvot on yleensä helppo allekirjoittaa, Lius summaa. 


Koja-Yhtiöt Oy -konserni lyhyesti:

  • Koja-Yhtiöt Oy -konserni on vuonna 1935 perustettu suomalainen perheyhtiö, johon kuuluvat emoyhtiö Koja-Yhtiöt Oy, Koja Oy tytäryhtiöineen sekä Chiller Oy -konserni.
  • Koja-yhtiöt tarjoavat ilmankäsittely- ja jäähdytysratkaisuja laivoihin ja kiinteistöihin sekä puhallinratkaisuja teollisuuteen.
  • Konsernin liikevaihto vuonna 2021: 102,4 M€, henkilöstömäärä n. 450.
  • Toimipisteitä Suomessa kymmenellä paikkakunnalla, joista päätoimipaikka Tampereella ja tehtaita kolmella paikkakunnalla. Lisäksi yhtiöillä on toimipaikat Ruotsissa ja Yhdysvalloissa.

 

Artikkeli on julkaistu 16.9.2022 Rekry - Pirkanmaa työpaikat ja koulutus -liitteessä Aamulehden välissä.

OTA YHTEYTTÄ

Uutiskirje tilattu!

TILAA UUTISKIRJE