OTA YHTEYTTÄ

Oppilaitosyhteistyöllä Koja Groupin toiminta tutuksi talotekniikan opiskelijoille

Talotekniikkaa opettaville ammattikorkeakouluille on suunniteltu oma yhteistyömalli, jonka kautta pyritään säännöllisiin ja jatkuviin käytäntöihin alan oppilaitosten kanssa. Kun perusmalli on selkeä, on suunnittelu sujuvampaa ja toiminnan kehittäminen antoisampaa.

Yhteistyö oppilaitosten kanssa eri muodoissaan on merkittävä väylä tuoda yrityksen toimintaa tutummaksi opiskelijoille jo opintojen aikana. Kojan ammattikorkeakouluille suunnittelema malli pitää sisällään niin oppilaitoksissa pidettäviä opastuksia kuin Kojan ja Chillerin toimintaan tutustumista paikan päällä. 

Yhteistyö hyödyttää osallisia hieman eri näkökulmista. Tutustu, millaisia ovat opettajan, opiskelijoiden ja yrityksen edustajien kokemukset yhteistyön tiimoilta:

TEPPO KIVIOJA, SAMK, rakennus- ja yhdyskuntatekniikan sekä LVI-talotekniikan opettaja

- Yritysten ja oppilaitosten välinen yhteistyö on todella tervetullutta, varsinkin pitkän korona-ajan jälkeen, jolloin ei juuri mihinkään päästy. Oppilailta on tullut positiivista palautetta, ja ekskursioista on tykätty sillä ne tuovat vaihtelua tavalliseen kouluarkeen. He saavat konkreettista kosketusta työelämään ja alan yrityksiin, joka jäisi saamatta koulun penkillä PowerPoint-sulkeisissa. Oppilaille on mielekästä kuunnella eri asiantuntijoita LVI-alalta kuin pelkästään oman koulun opettajia, joita kuunnellaan muutenkin useamman vuoden koulun penkillä. 

Annika Olli & Rosa-Linnea Pääsky, Tampereen ammattikorkeakoulu, LVI-talotekniikan opiskelija

- Vierailu Kojalla oli hyvin järjestetty ja oli mielenkiintoista päästä käymään R&D Centerissä, jossa oli myös Kojan ja Chillerin tuotteita esillä. Meillä käy koululla yrityksiä esittäytymässä, mutta kyllä tämä paremmin mieleen jää. (Annika

- Myös Kojan ja Chillerin isännöimä Ilves – Tappara -jääkiekkopeli uudella areenalla oli hieno kokemus. Hyvää vaihtelua perinteisiin saunailtoihin, joiden fani en ainakaan itse ole. (Rosa-Linnea)

Markku Eskola, Koja Oy, tuotepäällikkö

- Itsekin TAMKissa opiskelleena muistan hyvin sen, että parhaiten jäivät mieleen ne yritykset, jotka tekivät oppilaitosyhteistyötä. Nyt kun olen siirtynyt työelämään, haluan ehdottomasti olla itse luomassa tätä samaa, positiivista mielikuvaa yrityksestä alan opiskelijoille. Onhan se järkevää, että yritys, sen tuotteet ja kontaktit ovat jo tiedossa ennen kuin siirrytään työelämään. 

- Olemme saaneet myös positiivista palautetta asiakasyrityksiltä tekemästämme työstä. Siitä tulee aina tietysti hyvälle mielelle, kun on ollut itse tätä yhteistyötä vetämässä. Kiva myös huomata, että sieltä koulun penkiltä oppilaita on siirtynyt jo asiakasyrityksiinkin. Näin yhteistyö vaan ikään kuin muuttaa muotoaan.

Taru Lähteenmäki, Koja Oy, Head of R&D Center

- Meille Kojana ja Chillerinä on tärkeää viestiä teknologiaosaamisesta, vastuullisuudesta ja tavastamme toimia jo opiskelijoiden ollessa koulun penkillä, eikä vasta työelämässä. 

- R&D Centerissä on mahdollista päästä seuraamaan testausta, jossa laitteita ajetaan kanavistoon liitettynä todellisissa käyttöolosuhteissa. Testausprojektien lisäksi esillä on kattavasti Kojan ja Chillerin tuotteistoa, jolloin tuotekoulutusta voidaan antaa konkreettisesti. Tästä on tullut hyvää palautetta opettajilta. Loistava juttu, että ennen kuin siirrytään teknisempään koulutukseen ja mitoitusohjelmiin, opiskelijat ovat jo päässeet näkemään minkälaisesta tuotteesta on kyse ja esimerkiksi paljonko se vie tilaa. 

Talotekniikkaa opettaville ammattikorkeakouluille suunniteltu yhteistyömalli:

  • Opastus ilmanvaihtokoneiden ja jäähdytyslaitteiden mitoittamisen perusteisiin
  • Tutustuminen Tampereella sijaitsevaan R&D Centeriin eli tuotekehitys- ja testauskeskukseen, jonka showroomissa Kojan ja Chillerin laitteita
  • Ekskursio referenssikohteeseen Tampereen Kansi ja areena -kokonaisuuteen sisältäen paikalliseen tapaan siipiä ja jääkiekkoa

OTA YHTEYTTÄ

Uutiskirje tilattu!

TILAA UUTISKIRJE