OTA YHTEYTTÄ

3.5.2021

Taloushallinnon ammattilainen, Koja-Yhtiöt Oy

Etsimme Koja-Yhtiöille Tampereelle

TALOUSHALLINNON AMMATTILAISTA

Kojalla on käynnistymässä taloushallinnon järjestelmäprojekti, jonka myötä vahvistetaan nyt taloustiimin resurssia. Uuden järjestelmän käyttöönoton myötä projektin arvioidaan työllistävän noin vuoden ajan, mutta on hyvin mahdollista, että työntekijätarve tiimissä jatkuu pidempäänkin.

Monipuolinen ja vastuullinen työnkuva sisältää palkkahallinnon ja kirjanpidon tehtäviä sekä osallistumista tilinpäätösten tekemiseen. Lisäksi tehtäviin kuuluu yhtiön sisäisen laskennan osa-alueita tulosraportoinnin ja talouslukujen tulkinnan parissa. Haettava taloushallinnon moniosaaja tulee jakamaan tiimin työmäärää järjestelmäprojektin aikana ja hänen panoksensa onnistumiselle on aivan keskeinen.

Odotamme, että sinulla on tehtävään soveltuva koulutustausta sekä jo karttunutta kokemusta taloushallinnon tehtävistä. Juokseva kirjanpito, veroilmoitukset sekä tilinpäätökset ovat sinulle tuttua kauraa ja näet aiheiden laajempia asiayhteyksiä sekä hallitset täsmällisesti kokonaisuuksia.

Toivomme, että olet työotteeltasi tarkka, oma-aloitteinen sekä vastuuntuntoinen. Sinulta löytyy varmasti innokkuutta uusien tehtävien ja vastuiden haltuunottoon sekä myös sujuvia yhteistyötaitoja kollegojen kanssa.

Haettavana on nyt siis työtilaisuus vaativassa mutta palkitsevassa tehtävässä, osana yhtä maailman johtavaa ilmankäsittelyratkaisuja ja -järjestelmiä toimittavaa yritystä. Toivottavasti kiinnostuit – nyt kuulemmekin mielellämme sinusta! Lähetäthän ansioluettelosi sekä hakemuksesi palkkatoiveineen osoitteessa www.eezy.fi ripeästi, kuitenkin viimeistään 13.5.2021 mennessä. Haastatteluja käydään prosessin edetessä ja valinta tehdään sopivan henkilön löydyttyä.

Mahdollisiin tiedusteluihin vastaa Eezy Henkilöstöpalvelut / HR-Asiantuntija Jenni Lehtola, puh. 050 358 8049 tai sähköpostitse jenni.lehtola@eezy.fi.

Monipuolinen ja kehittyvä KOJA-YHTIÖT OY -konserni tarjoaa asiakkailleen älykkäitä ja energiatehokkaita ilmankäsittelyratkaisuja sekä teollisuuden puhaltimia. Vastuullinen perheyritys luo parhaat ratkaisut kaikkiin olosuhteisiin, laitteiden koko elinkaaren ajan. Konserni palvelee asiakkaitaan yli 85 vuoden kokemuksella. Konsernin liikevaihto on n. 100 M€ ja henkilömäärä on n. 450. Emoyhtiö Koja-Yhtiöt Oy:n lisäksi konserniin kuuluvat Koja Oy ja Chiller Oy sekä näiden tytäryhtiöt ja toiminnot Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, USA:ssa ja Venäjällä. Mahdollistaaksemme positiivisen kehityksen ja menestyksen myös tulevaisuudessa olemme jo usean vuoden ajan investoineet merkittävästi.

OTA YHTEYTTÄ

Uutiskirje tilattu!

TILAA UUTISKIRJE